Mieleeni on juolahtanut muutamia kertoja kesän aikana riittämättömyyden tunne. Ehkä se liittyy osaamattomuuteen ja kelpaamattomuuteen. Ajatus siitä olenko riittävä ja kykevä kaikkeen siihen, mitä minulta vaaditaan. Oikeastaan uuden harrastukseni myötä (kuvataide) olen alkanut vaatia itseltäni todella paljon. Täytyy kyetä tekemään priimaa, täydellistä ja ennen kaikkea parempaa kuin kukaan muu.
Todellisuudessa en täydellistä osaamista itseltäni vaadi, mutta siten kykenen parempaan kuin vain tekemällä parhaani. Sitä venyy hiukan pidemmälle, tekee hiukan oman mukavuusalueen ulkopuolelta, niin kehittyy. Tämä blogin kirjoittaminen ei ole yksi niistä kehittymisenaiheista, joita olen miettinyt. Jotenkin nautin siitä, että minun ei tarvitse kirjoittaa täydellistä tekstiä. Jokaista lausetta ja pilkun paikkaa en aio enkä halua vahdata. Se vapauttaa. Kirjoittaminen on yksi keino oppia itsestä. Tämä on kuin puolen minuutin alastonmallitutkielma. En ehdi miettimään liikaa. Itseasiassa miettiminen estää flown syntymisen. Olisipa minulla editori, joka korjaa kaiken ajatustenvirrasta, jotta muutkin sen ymmärtäisivät.
En siis usko ettenkö riittäisi, tai ettei minun panokseni työssä, kotona, harrastuksissa tai muuallakaan olisi riittämätön. Riittämättömyyden tunne kuitenkin joskus käy luonani. Silloin usein toimin ja kehitän itseäni, joten ajattelen, että tunne on tärkeä osaamisen ja tiedon lisäämisen kannalta. Kelpaan tällaisena, mutta kehitän itseäni silti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti