En ajatellut puhuvani tässä onnellisuudesta enkä taida enempää siitä tarinoidakaan, mutta onnellisuus ja perustarpeet ovat kyllä jotenkin kytköksissä. Kuitenkin ihminen, jolla on ruokaa, asunto ja sosiaalisia suhteita ja ehkä työpaikka, ei välttämättä ole onnellinen. Yksi merkittävä asia saattaa olla se näkymättömyys, jonka tämä ATK-yhteiskunta meissä aiheuttaa. Haluammekin olla monessa kohtaa näkymättömiä, mutta jos se näkymättömyys koskee koko elämää, emme saa mitään kontaktia ihmisiin. Toinen ihminen on kuitenkin se, josta peilaamme itseämme. Sitten kuitenkaan emme toimi niin, että kontakti toiseen ihmiseen olisi luonnollista. Siihen voi vaikuttaa näkemys siitä, mitä toinen ihminen ajattelee tai, että toisen elämä on kuitenkin niin täynnä ihmissuhteita, niin turhaan häntä on enää kuormittaa omilla jutuilla.
Sitten voi olla niin, ettei itsekään jaksa lisää ihmisiä ympärilleen, vaikka ihmiset toisivatkin paljon hyvää elämään. Onhan se vaiva keittää kahvia kaksi kuppia yhden sijaan. Tiskiäkin tulee. Kiireinen työelämä tai lapsiperhe-elämä, joita molempia yritän tässä elää. Kaksoiselämäksi tätä tuskin kannattaa kutsua, mutta on tässä monen tarpeet otettava huomioon. Niinhän se pitääkin olla. Emme ole täällä vain itseämme varten, vaan palvelemassa toisia. Jossain vaiheessa saattaa paljon palveleva tarvita hieman palvelua itsekin. Suuntaan ja toiseen tässä on huomionsa laitettava, eikä siinä mitään pahaa ole. Täytyy vaan muistaa omatkin tarpeet ja pitää huoli, että jaksaa tässä muuttuvassa maailmassa toimia yhteiskuntaa ja läheisiään kohtaan rakentavasti.
Olemme itsenäistyneet ja toimimme monesti omien aivojemme varassa. Emme kuitenkaan voi kaikkea tietää, eikä meidän kannattaisikaan. Olisi syytä kuunnella toisia, ottaa toisten tarpeet huomioon ja jopa tehdä toiselle palveluksia vaikka itse siitä hieman joutuisimme kärsimäänkin.